Nouseva aurinko hehkui lempeänä taivaanrannalla kuin maalattu hetki. Meri oli levollinen – vain hennot aallot rikkoivat sen tyyneyden. Vene halkoi hiljaisuuden läpi, suuntanaan saarten kätketty helmi: lintujen valtakunta Aspskär.

Haverörenin luotoa lähestyessä uteliaat ruokit lehahtivat liikkeelle ja alkoivat kiertää venettä kuin tanssien, toivottaen meidät tervetulleiksi omaan maailmaansa. Taivaalta kantautui siipien huminaa, kevyt sointu, joka täytti ilman elämällä. Ruokkien joukossa liiteli sulavasti myös etelänkiisloja sekä jykeviä merimetsoja, jotka toivat maisemaan oman tumman rytminsä.

Matka jatkui Hamnskärille, saarelle, joka herää eloon erityisesti kevät- ja syysmuuttojen aikaan. Tämä suosittu muuttolintujen tarkkailupaikka on kuitenkin paljon enemmän kuin vain luonnon näyttämö. Hamnskär kantaa mukanaan myös historian painoa. Saaren hiljaisuudessa kohoaa patsas, joka pysäyttää kulkijan hiljaiseen hetkeen. Saarelta nousee muistomerkki saksalaisen miehistön jäsenille, jotka uhrasivat henkensä 18. marraskuuta 1917 itsenäisen Suomen puolesta. Hamnskärillä monipuolinen luonto ja historia kohtaavat – linnut lentävät kohti tulevaa, kun muistomerkki kertoo menneestä ajasta.

Hamnskärin kesäpäivässä kaikui lintujen laulu kuin saaren oma sinfonia. Riskilät ja haahkat nauttivat kallioilla auringosta. Rannan kivillä tepasteli punajalkaviklo. Puustosta kantautui kivitaskun heleä säe, peipon kirkas kutsu ja punarinnan lempeä viserrys. Joukossa oli myös harvinaisempi kesävieras, punatulkku – pieni, värikäs yllätys vihreyden keskellä.

Miten paremmin voisi toivoa viettävänsä kaunista kesäaamua?

Wilhelmina V.

Mieleen on jäänyt maaliskuinen aamu Emäsalossa muutamia vuosia sitten. Lähdin kuvaamaan aamuyöllä kuuta. Kuu laski, aurinko nousi ja rannoilla alkoi kuulua elämän ääniä. Joutsenia, telkkiä, hanhia ja muita lintuja uiskentelemassa ja kisailemassa sulapaikoilla. Istuin monta tuntia aamuauringossa. Olin kuvannut luontoa ja maisemaa jo pitkään, mutta se hetki saaristossa oli sytyke lintujen seuraamiselle.

Tähän suoraa kokemusjatkumoa ovat Eeron järjestämät saariston lintureissut. Unohtumattomia hetkiä, joiden tunnelmaa ei saa kuin pikkuriikkisen vangittua kuviin ja videolle. On ollut käsittämätöntä kuvata Hamnskärissä hippiäisiä ja peukaloisia vain muutaman metrin päästä. Tai nähdä kuinka alueelle saapuva peto saa hälytystilan päälle koko saareen ja linnut häviävät pensaisiin.

Lintuharrastuksen merkityksellisyys on avautunut muutakin kautta. Olen saanut todistaa kokeneimpien reissukavereiden eliksiä - lintuja joita on saatettu kymmeniä vuosia tutkia rispaantuneesta kirjasta. Yhtäkkiä se on siinä putken silmässä Gåsörenin luodolla. Kovemmallakin staijaajalla on herkästi roska silmässä. Ja minullakin, onnekkaalla, kuva allihaahkasta!

Eeron johdolla on ollut huippua ottaa uusia askelia lintuharrastuksen alkutaipaleella ja saada kokemuksia arktikan seurannasta merellä ja sen saarissa. Päiviin mahtuu toimintaa ja tiukkaa ilmavalvontaa, mutta sitten kun ei mitään tapahdu voidaan hyvin ottaa vaikka nokoset tuvassa. Puitteet ovat tällaisille reissuille mahtavat! Kokeneiden harrastajien, minun silmissä ammattilaisten, innostus ja paneutuminen lajiin on kunnioitusta herättävää. Kun isäntä itse kertoo että hän määrittää jokaisen lokin joka ylitse lentää, niin standardit ovat minun näkökulmasta korkealla! Sitä ovat reissut kokonaisuudessaan!

Ville

Oli tiistai, toukokuun 13. päivä vuonna 2025. Arktisten vesilintujen muutto Suomenlahdella kiihtyi kohti kliimaksiaan.

Istuin töissä, kun Porvoon Kortasskärin miehittäjät Mauri Leivo ja Jari Lehtinen ilmoittivat amerikanmustalinnun uiskentelevan alli-mustalintuparvessa lähellä saaren edustalla.

Nyt oli tilaisuus!

Otin välittömästi yhteyttä Eeroon, sillä tiesin, että pitäisi toimia nopeasti.

Tarjoutui mahdollisuus erinomaiseen paikkoon, kuten bongarikielellä sanotaan. Amerikanmustalintu oli Suomen noin kymmenes laatuaan. Aiemmin toukokuussa lintu oli viihtynyt useita päiviä Lågskärillä, mutta sinne kauas ei ollut päässyt lähtemään.

Mantereella laji oli ollut bongattavissa vain kerran, yhden päivän vuonna 2016. Silloinkin toukokuussa.

Laji kiinnosti siis monia, varsinkin meitä uuden sukupolven bongareita.

Eero ilmoitti, että saareen lähtö olisi mahdollista illalla. Hän oli jo valmiiksi parin mukavan naisen kanssa merillä.

Sovittiin, että retkeläiset noutavat minut ja Osku Saarensillan kyytiin Tirmosta iltapäivällä.

Eipä aikaakaan, kun jo istuimme veneessä täynnä intoa ja odotusta.

Tuulta oli jonkin verran, mutta kyyti Kortasskärille sujui huomattavasti leppoisammin kuin aiemmalla kevään retkellämme Söderskärille, jolloin lounaistuuli keikutti venettä melkoisesti. Tuolloinkin Eero ohjasti meidät perille ja pois varmoin ottein.

Rantauduimme saareen vajaan puolen tunnin meritaipaleen jälkeen. Ihmettelimme Tove Janssonin pientä saaristomökkiä marssittuamme lyhyen matkan saaren eteläkärkeen.

Tilanne oli hallinnassa, tosin amerikanmustalintua ei näkynyt.

Valo oli siinä vaiheessa alkuiltaa niin suoraan vastainen, että lintuja oli parvesta mahdoton määrittää.

Tovin aikaa selattuamme mustien sorsien seasta löytyi kuitenkin sellainen, jonka nokan tyvi muistutti puolikasta appelsiinia.

Amerikanmustalintu!

Hieno koiras kellui tavanomaisempien serkkujensa joukossa spurttaillen välillä muiden tapaan ilmeisin soidinelkein.

Kyllä oli hieno fiilis! Saaristossa on muutenkin aina mukavaa, mutta erityisesti, kun pääsee näkemään hyvin harvinaisen linnun ensimmäistä kertaa.

Pian paikalle saapui toinenkin veneellinen paineisia lintubongareita. Yritin rauhoitella heitä ja sanoa, että katsokaa kaikessa rauhassa, lintu kyllä näkyy. Eihän siitä mitään tullut.

Tovin hosumisen jälkeen kaikki olivat onnistuneet linnun näkemään ja ilo saaressa ylimmillään.

Katselimme hetken viriävää iltamuuttoa ja poistuimme sitten tyytyväisinä mantereelle yhtä seikkailua ja kokemusta rikkaampina.

Vielä yksi illan venekunta pääsi Eeron kyydillä lintua katsomaan.

Seuraavana aamuna amerikanmustalintu vielä oli paikalla, mutta tempautui sitten muuttovirran mukaan ja katosi.

Aleksanteri P.